Tänään tällä seudulla alkoi koulut. Tahdon taas kouluun. En mihinkään tylsään yliopistoon, vaan oikeaan kouluun. Sellaiseen, jonne syksyllä ensimmäisenä päivänä mennessään jännittää sitä, millaisen lukujärjestyksen saa, miltä luokkakaverit näyttävät kesän jälkeen ja onko tullut uusia opettajia. Ensimmäisen päivän jälkeen voi mennä kirjakauppaan ja ostaa kirjoja, vihkoja, kyniä ja kumeja. Ja ennen kaikkea kalenterin, johon kirjataan kaikki sata ja yksi tärkeää menoa, kurssia, tuntia, kokoontumista ja harrastusta.
Tällä hetkellä koulu-urani lopettamisesta on pitempi aika kuin on aikaa lapseni ensimmäiseen koulupäivään. Järjetöntä. (Jostakin syystä luulen olevani teiniäiti, vaikka matkaa kolmeenkymppiin on pelottavan vähän.) Tällä hetkellä kalenteri koostuu kahdesta post it -lapusta jääkaapin ovessa. Toinen muistuttaa neuvolasta, toinen harvinaislaatuisesta lounaasta vanhan opiskelukaverin kanssa. Molempiin on aikaa vielä pari viikkoa ja odotan kumpaistakin ylettömällä innolla. Järjetöntä.
Mutta, mepä aloitammekin tänä syksynä musiikkileikkikoulun lapsineron kanssa. Kyllä. Vaikka tuskin tuo osaa edes rytmimunaa soittaa. Saati minä sitten, ala-asteen musiikkitunneilla traumatisoitunut sävelkorvaton kylpyhuoneartisti. Mikä duo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti