Ihan pihalla

Voi kun olisikin hyvä syy sille, että en saa mitään aikaiseksi. Tai mitään välttämättömyyden lisäksi. Syksyn pimeys ja sateet? Huonosti nukkuva lapsi? Minulla ei vain taida olla mitään sanottavaa. Tai kun on, en jaksa. En ehdi. Usein en muista. Vähän on syyllinenkin olo tämmöistä kirjoittaa kun olisi sitä asiatekstiäkin kirjoitettavana.

Herra pikkuherra kasvaa ja kehittyy. Kun valikoimaan ilmestyy uusi ääntelytapa (kuten hyvin matala örinä) tai erikoisen näköinen liikesarja (kuten pään nopea pyöritys sivulta toiselle), syyttää huono äiti itseään. "Tällaisia vaurioita tulee, kun lapsi putoaa." - Jospa kuuluisivat kuitenkin normaaliin kehitykseen. Toivotaan.

Tuntuu, että äitinä sitä on koko ajan ihan pihalla. Ainakin näin ensimmäisen kanssa. Nykyään herra syö uskomattomia määriä oikeaa ruokaa, ja imetyksen määrä vähenee. Äiti on ihan hukassa. Herra nukkuu yön heräämättä kertaakaan. Äiti ihan ulalla. Ja voi kuinka kujalla olenkaan kun Se alkaa liikkua tosissaan. Pulassa jopa. Uskon että edessä on vaikeuksia, mutta en taida aavistaakaan kuinka paljon ja millaisia. Odotan kauhulla. Ja innolla.

Ja suunnittelen uuden imurin ostamista.

Auts.

Äiti tuntee itsensä huonoksi kun lapsi tipahtaa sohvalta. Lapsi huutaa kaksi minuuttia suureen ääneen, äiti itselleen hiljaa mielessään vähintään viikon.

Meillä rakennetaan kaiteita, suojia, aitoja, korkeita reunoja. Ja toivottavasti toivutaan ennen seuraavaa äksidenttiä.

Ulkona

Viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa ulkona lapsen syntymän jälkeen. Tuulettumassa, viihteellä, juhlimassa. Ystävien seura ilman sylissä keinuvaa pikkujätkää oli virkistävää. Pysyin koko ajan kärryillä siitä, mistä keskustellaan kun ei tarvinnut välillä käydä vaihtamassa vaippaa wc:ssä tai pyyhkiä pukluja ystävän sohvakalustolta.

Mutta baarissa käynti... se oli tylsää, ahdistavaa ja turhaa. Yritin kyllä, mutta ei kiinnostanut. Eikä se siiderikään niin erikoiselta maistunut. Seuraavana aamuna keljutti kaataa pumpattua maitoa lavuaarista alas ja syöttää lasta pullosta. Tyl - sää. Täydet pisteet siis ystävien rattoisalle seuralle. Miinukset alkoholille ja baarille. Voin aivan hyvillä mielin olla taas puoli vuotta ilman.

Pari päivää aiemmin kävimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa kaksin ulkona syömässä. Siis niin, että pikkuneroa vahtivat ystäväni, eivät minun tai mieheni vanhemmat. Kyllä jännitti. Onneksi herkullisista herkullisin ruoka sai ajatukset hetkeksi pois kotiympyröistä. Juteltiin miehen kanssa jopa muustakin kuin lapsesta. Keikka kesti kaikkiaan kaksi ja puoli tuntia (!), josta korkeintaan viimeisen tunnin vilkuilin kelloa ja mietin miten kotona pärjätään. Pärjäsivät, kehuivat herran olleen erinomaista seuraa, ja lupasivat tulla toistekin. Huh!

Kyllä ajoittainen irtautuminen lapsesta tekee terää. Erityisesti siksi, että sitten on taas ihana palata kotiin - iltakitinän, maitotahrojen ja yksinkertaisten rallatusten maailmaan.

Tilaa heti!

Oletko aina halunnut

... olla joka ilta varma, että saat unen päästä kiinni heti nukkumaan mennessäsi?

... osata nostaa tavaroita lattialta varpaillasi?

... oppia tekemään kodinhoidollisia askareita yhdellä kädellä?

... tietää miltä tuntuu, kun viettää saman ihmisen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa usean kuukauden, tai jopa usean vuoden, ajan?

... löytää itsestäsi sisäisen ilveilijän?

Jos vastasit kyllä yhteenkin kysymykseen, sinun on aika hankkia SuperBabyExcellence! Toimitusaika 9 kuukautta. Tilauksen tehtyäsi tuotteella ei ole palautusoikeutta.

Kausiluonteista

"Sillä on nyt sitten semmonen kausi."

Lapsen elämä on täynnä kausia, erilaisia vaiheita. Toista toisen perään. Juuri nyt Herralla on en-jaksa-alkaa-nukkumaan-vaikka-väsyttää- sekä herään-öisin-vaikka-minulla-ei-ole-edes-nälkä-kausi. Äiti taas on pysyn-hereillä-päivisin-vain-usean-kahvikupillisen-voimalla-vaiheessa.

Katsotaan mikä kausi on ensi viikolla.

Meistä tulee muusikkoja

Tänään tällä seudulla alkoi koulut. Tahdon taas kouluun. En mihinkään tylsään yliopistoon, vaan oikeaan kouluun. Sellaiseen, jonne syksyllä ensimmäisenä päivänä mennessään jännittää sitä, millaisen lukujärjestyksen saa, miltä luokkakaverit näyttävät kesän jälkeen ja onko tullut uusia opettajia. Ensimmäisen päivän jälkeen voi mennä kirjakauppaan ja ostaa kirjoja, vihkoja, kyniä ja kumeja. Ja ennen kaikkea kalenterin, johon kirjataan kaikki sata ja yksi tärkeää menoa, kurssia, tuntia, kokoontumista ja harrastusta.

Tällä hetkellä koulu-urani lopettamisesta on pitempi aika kuin on aikaa lapseni ensimmäiseen koulupäivään. Järjetöntä. (Jostakin syystä luulen olevani teiniäiti, vaikka matkaa kolmeenkymppiin on pelottavan vähän.) Tällä hetkellä kalenteri koostuu kahdesta post it -lapusta jääkaapin ovessa. Toinen muistuttaa neuvolasta, toinen harvinaislaatuisesta lounaasta vanhan opiskelukaverin kanssa. Molempiin on aikaa vielä pari viikkoa ja odotan kumpaistakin ylettömällä innolla. Järjetöntä.

Mutta, mepä aloitammekin tänä syksynä musiikkileikkikoulun lapsineron kanssa. Kyllä. Vaikka tuskin tuo osaa edes rytmimunaa soittaa. Saati minä sitten, ala-asteen musiikkitunneilla traumatisoitunut sävelkorvaton kylpyhuoneartisti. Mikä duo!

Ihana kamala imetys

• Voi sitä läheisyyden määrää kun lapsi on minussa kiinni. Useimmiten ihanaa, tissiraivareiden aikaan vähän vähemmän.

• Kun en enää imetä, käytän varmasti vaatteita, joiden kangas ei veny tippakaan, joissa on viisi helmaa, kymmenen vetoketjua ja viisitoista nappiriviä.

• Pullotaisteluita en kaipaa. Ei lisätiskiä, ei lämmitystä huutava tenava sylissä.
  

• Hiukset lähtee. Täytyy leikata. Hei hei kasvatusyritys, tervetuloa lyhyt liruletti.

• Ajattelin säästää rahaa käyttäen kestovaippoja. Ei siitä mitään tullut. No säästyy nyt ainakin korvikerahat.

 

•  Lapsi puklaa ja röyhtäilee paljon ihan koko ajan - kiitos suihkutissien?! Puklaisikohan pullon kanssa vähemmän...

Mutta. Jokainen tavallaan. Jotkut tahtoo, jotkut ei. Jotkut pystyy, jotkut ei. Minä pystyn ja tahdon. Katsotaan kuinka pitkään.

Viime viikolla sankari maisteli jo vähän porkkanaa.

Palosireeni

Onko normaalia jos lapsi kirkuu ja narisee? Täysillä ja paljon. Kysyy nimim. Sopraanonko synnytin?

Kesä

"Kesä, eikä mitään tekemistä. Kaupunki nöyränä sylissä."

Ehei, Vilkkumaa. Ei ei ei. Vaan näin: "Kesä, ihan kamalan paljon tekemistä. Minä nöyränä kaupungin sylissä."

Kesä on viilettänyt ohi luvattoman lujaa vauhtia. Lapsi kasvaa, oppii uusia asioita. Äiti kasvaa, oppii uusia asioita.

Kaupungille lähteminen oli pitkään hankalaa. Lienee hieman vieläkin. Oltiin nöyränä. "Mitä jos Se itkee ja parkuu ja huutaa bussissa? Sitten kyllä jään heti ensimmäisellä pysäkillä pois vaikka se ois missä hornassa!" "Entä jos Sillä tulee nälkä kesken kauppojen kiertelyn? En kai voi siinä kaikkien keskellä alkaa imettää."

Onneksi vähitellen alkaa helpottaa. Kun alkaa ymmärtää. Lapset huutaa. Lapset syö. Lapsia on maailma täys. Ei tämä meidän taida tätä maailmaa, tai tätä kaupunkiakaan kaataa. Ehkä kaupunki on kohta nöyränä meidän sylissä. Tässä ihanassa kesässä.

Äitiyden iloja

• Lapsen hymyt ja jokeltelu heti ensitöikseen aamulla ("Buu buu, guu guu" "Eiku äiti! Äi - ti !")

 

• Oman sylin ja läsnäolon rauhoittava vaikutus (Kun huutokonsertti loppuu kuin seinään äidin sylissä, tuntee itsensä tärkeäksi - myös kanssaolijat arvostavat)

 

• Kaikenlainen auttaminen ja lapsen ongelmien ratkaisu (Esimerkiksi suunnattoman räkäklöntin onnistunut poistaminen lapsen sieraimesta saa tuntemaan itsensä suureksi sankarittareksi)

 

• Alkaa arvostaa pieniäkin asioita (Esimerkiksi suihkussa käynti, rauhallinen lounas ja meikkaaminen tuntuvat luksukselta)

 

• Saa haaveilla myös lapsensa tulevaisuudesta, ei vain omastaan ("Meidän pojasta tulee juristi... Tai lääkäri... Tai NHL-tähti... Ihanaa!")

 

• On aina seuraa, aina joku jolle kertoa tyhmimmätkin juttunsa, aina joku jonka voi olettaa kuuntelevan ja välittävän (Tämä virheellinen olettamus korjaantunee hyvin pian lapsen vanhetessa, mutta nautitaan vielä kun voidaan!)

Aika on kullannut muistoni raskausajastani. Nyt jo! Vastikään huomasin kaipaavani valtavaa vatsaa vierelleni nukkumaan. Ja potkuja ja muita liikahduksia. Niitä luulin kyllä tuntevani vielä synnytyksen jälkeenkin. "Nyt se liikkui taas! Eiku ai niin, sehän nukkuu makuuhuoneessa pinnasängyssään." Kuinkahan monta kertaa kohdussa kellineen lapsineromme villit liikkeet olivatkin vain sisäelinten myllerrystä?! - Liikuttavaa yhtä kaikki.

Palautetaanpa mieliin raskausajan epämiellyttävyyksiä, jotta vauvakuume ei iske päälle aivan ennen aikojaan. Raskauteni oli helppo. Lähes naurettavan helppo ja mukava moniin kuulemiini kokemuksiin verrattuna. Fyysisesti epämiellyttävintä oli närästys (jota kesti huikeat kaksi viikkoa), yölliset vessakäynnit (joita tein pahimmillaan huikeat kaksi kappaletta yössä) ja selkäkivut (jotka eivät kuitenkaan rajoittaneet elämää millään lailla, johtui kai lähinnä huonoista keskivartalon lihaksista).

Entä sitten ne muut ärsytykset? Pinnallista tai ei, hyvin usein sain tuskailla vaatteiden kanssa. Kun mikään ei mahdu päälle ja mikään ei näytä hyvältä, niin kyllä keljuttaa. Tai kai olisi mahtunut, jos olisin ollut valmis sijoittamaan pienestä  korkeakouluopiskeijan budjetistani suuria summia suuriin vaatteisiin, jotka olisivat käytössä pari kuukautta. En suostunut. Joten kiukuttelin garderoobini kanssa.

Vaatteitakin enemmän ärsyttivät ihmiset. Ei kaikki, jotkut. Tai ehkä ei varsinaisesti edes ihmiset, vaan tietyt fraasit, utelut ja mielipiteet. Eniten kysytty kysymys koski pahoinvointiani. Jota ei ollut. "Ei, minulla ei ole pahoinvointia. Kyllä, pystyn syömään kuten ennenkin. Ja miksi ihmeessä haluat tietää annanko ylen aamuisin? Yök!" Toinen, lähes yhtä suosittu utelun aihe olivat mielihalut. "Ei, minulla ei tee mieli porkkanoita kuten vaimollasi aikoinaan odottaessaan esikoistanne." "Ei, en ole syönyt ylettömiä määriä jäätelöä. En suolakurkkuja. En pihan pikkukiviä. Kiitos kysymästä."

Ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: ihmisten kasvatusneuvot! "En ole vielä edes synnyttänyt ja nyt jo ohjeistat minua tekemään niin tai näin. Eikä sinulla itselläsi ole edes lapsia. Mikä jeesus sinä olet sanomaan mitä minun tulevana vanhempana tulee tehdä?"

Niin, ja miehet: ei, te ette tiedä ettekä voi tietää millaista on olla raskaana. Joten älkää koskaan sanoko tietävänne miltä se tuntuu. Ei koskaan.

Viimein tuli tunne, että jotain on saatava aikaan jatkuvasti kaatopaikalla kasvavan vaippavuoren lisäksi. Että luova, ajattelua vaativa tekeminen voisi välillä olla muutakin kuin päivittäistä lastenlaulutekstien kekseliästä vääntelyä. Vaikka etevyyttäni siinä hommassa ei voitanekaan kiistää muokattuani taannoin hirsilaulun rupsulauluksi. "... ja mökiss' asui rupsu ukko, rupsis rupsis rei!"

Näppäimistöä sivelee siis akateeminen kotiäiti tarjottavanaan oivallisia oivalluksia vastikään muuttuneen arkensa keskeltä. Vaihtelevasti jutuissa esiintynee itse lapsinero (aka Herra Hupsu aka Herra Rupsu aka Kuola-Kauko) sekä erinäiset muut lähipiirin jäsenet.