Ihan pihalla

Voi kun olisikin hyvä syy sille, että en saa mitään aikaiseksi. Tai mitään välttämättömyyden lisäksi. Syksyn pimeys ja sateet? Huonosti nukkuva lapsi? Minulla ei vain taida olla mitään sanottavaa. Tai kun on, en jaksa. En ehdi. Usein en muista. Vähän on syyllinenkin olo tämmöistä kirjoittaa kun olisi sitä asiatekstiäkin kirjoitettavana.

Herra pikkuherra kasvaa ja kehittyy. Kun valikoimaan ilmestyy uusi ääntelytapa (kuten hyvin matala örinä) tai erikoisen näköinen liikesarja (kuten pään nopea pyöritys sivulta toiselle), syyttää huono äiti itseään. "Tällaisia vaurioita tulee, kun lapsi putoaa." - Jospa kuuluisivat kuitenkin normaaliin kehitykseen. Toivotaan.

Tuntuu, että äitinä sitä on koko ajan ihan pihalla. Ainakin näin ensimmäisen kanssa. Nykyään herra syö uskomattomia määriä oikeaa ruokaa, ja imetyksen määrä vähenee. Äiti on ihan hukassa. Herra nukkuu yön heräämättä kertaakaan. Äiti ihan ulalla. Ja voi kuinka kujalla olenkaan kun Se alkaa liikkua tosissaan. Pulassa jopa. Uskon että edessä on vaikeuksia, mutta en taida aavistaakaan kuinka paljon ja millaisia. Odotan kauhulla. Ja innolla.

Ja suunnittelen uuden imurin ostamista.

Auts.

Äiti tuntee itsensä huonoksi kun lapsi tipahtaa sohvalta. Lapsi huutaa kaksi minuuttia suureen ääneen, äiti itselleen hiljaa mielessään vähintään viikon.

Meillä rakennetaan kaiteita, suojia, aitoja, korkeita reunoja. Ja toivottavasti toivutaan ennen seuraavaa äksidenttiä.

Ulkona

Viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa ulkona lapsen syntymän jälkeen. Tuulettumassa, viihteellä, juhlimassa. Ystävien seura ilman sylissä keinuvaa pikkujätkää oli virkistävää. Pysyin koko ajan kärryillä siitä, mistä keskustellaan kun ei tarvinnut välillä käydä vaihtamassa vaippaa wc:ssä tai pyyhkiä pukluja ystävän sohvakalustolta.

Mutta baarissa käynti... se oli tylsää, ahdistavaa ja turhaa. Yritin kyllä, mutta ei kiinnostanut. Eikä se siiderikään niin erikoiselta maistunut. Seuraavana aamuna keljutti kaataa pumpattua maitoa lavuaarista alas ja syöttää lasta pullosta. Tyl - sää. Täydet pisteet siis ystävien rattoisalle seuralle. Miinukset alkoholille ja baarille. Voin aivan hyvillä mielin olla taas puoli vuotta ilman.

Pari päivää aiemmin kävimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa kaksin ulkona syömässä. Siis niin, että pikkuneroa vahtivat ystäväni, eivät minun tai mieheni vanhemmat. Kyllä jännitti. Onneksi herkullisista herkullisin ruoka sai ajatukset hetkeksi pois kotiympyröistä. Juteltiin miehen kanssa jopa muustakin kuin lapsesta. Keikka kesti kaikkiaan kaksi ja puoli tuntia (!), josta korkeintaan viimeisen tunnin vilkuilin kelloa ja mietin miten kotona pärjätään. Pärjäsivät, kehuivat herran olleen erinomaista seuraa, ja lupasivat tulla toistekin. Huh!

Kyllä ajoittainen irtautuminen lapsesta tekee terää. Erityisesti siksi, että sitten on taas ihana palata kotiin - iltakitinän, maitotahrojen ja yksinkertaisten rallatusten maailmaan.

Tilaa heti!

Oletko aina halunnut

... olla joka ilta varma, että saat unen päästä kiinni heti nukkumaan mennessäsi?

... osata nostaa tavaroita lattialta varpaillasi?

... oppia tekemään kodinhoidollisia askareita yhdellä kädellä?

... tietää miltä tuntuu, kun viettää saman ihmisen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa usean kuukauden, tai jopa usean vuoden, ajan?

... löytää itsestäsi sisäisen ilveilijän?

Jos vastasit kyllä yhteenkin kysymykseen, sinun on aika hankkia SuperBabyExcellence! Toimitusaika 9 kuukautta. Tilauksen tehtyäsi tuotteella ei ole palautusoikeutta.

Kausiluonteista

"Sillä on nyt sitten semmonen kausi."

Lapsen elämä on täynnä kausia, erilaisia vaiheita. Toista toisen perään. Juuri nyt Herralla on en-jaksa-alkaa-nukkumaan-vaikka-väsyttää- sekä herään-öisin-vaikka-minulla-ei-ole-edes-nälkä-kausi. Äiti taas on pysyn-hereillä-päivisin-vain-usean-kahvikupillisen-voimalla-vaiheessa.

Katsotaan mikä kausi on ensi viikolla.

Meistä tulee muusikkoja

Tänään tällä seudulla alkoi koulut. Tahdon taas kouluun. En mihinkään tylsään yliopistoon, vaan oikeaan kouluun. Sellaiseen, jonne syksyllä ensimmäisenä päivänä mennessään jännittää sitä, millaisen lukujärjestyksen saa, miltä luokkakaverit näyttävät kesän jälkeen ja onko tullut uusia opettajia. Ensimmäisen päivän jälkeen voi mennä kirjakauppaan ja ostaa kirjoja, vihkoja, kyniä ja kumeja. Ja ennen kaikkea kalenterin, johon kirjataan kaikki sata ja yksi tärkeää menoa, kurssia, tuntia, kokoontumista ja harrastusta.

Tällä hetkellä koulu-urani lopettamisesta on pitempi aika kuin on aikaa lapseni ensimmäiseen koulupäivään. Järjetöntä. (Jostakin syystä luulen olevani teiniäiti, vaikka matkaa kolmeenkymppiin on pelottavan vähän.) Tällä hetkellä kalenteri koostuu kahdesta post it -lapusta jääkaapin ovessa. Toinen muistuttaa neuvolasta, toinen harvinaislaatuisesta lounaasta vanhan opiskelukaverin kanssa. Molempiin on aikaa vielä pari viikkoa ja odotan kumpaistakin ylettömällä innolla. Järjetöntä.

Mutta, mepä aloitammekin tänä syksynä musiikkileikkikoulun lapsineron kanssa. Kyllä. Vaikka tuskin tuo osaa edes rytmimunaa soittaa. Saati minä sitten, ala-asteen musiikkitunneilla traumatisoitunut sävelkorvaton kylpyhuoneartisti. Mikä duo!

Ihana kamala imetys

• Voi sitä läheisyyden määrää kun lapsi on minussa kiinni. Useimmiten ihanaa, tissiraivareiden aikaan vähän vähemmän.

• Kun en enää imetä, käytän varmasti vaatteita, joiden kangas ei veny tippakaan, joissa on viisi helmaa, kymmenen vetoketjua ja viisitoista nappiriviä.

• Pullotaisteluita en kaipaa. Ei lisätiskiä, ei lämmitystä huutava tenava sylissä.
  

• Hiukset lähtee. Täytyy leikata. Hei hei kasvatusyritys, tervetuloa lyhyt liruletti.

• Ajattelin säästää rahaa käyttäen kestovaippoja. Ei siitä mitään tullut. No säästyy nyt ainakin korvikerahat.

 

•  Lapsi puklaa ja röyhtäilee paljon ihan koko ajan - kiitos suihkutissien?! Puklaisikohan pullon kanssa vähemmän...

Mutta. Jokainen tavallaan. Jotkut tahtoo, jotkut ei. Jotkut pystyy, jotkut ei. Minä pystyn ja tahdon. Katsotaan kuinka pitkään.

Viime viikolla sankari maisteli jo vähän porkkanaa.