Voi kun olisikin hyvä syy sille, että en saa mitään aikaiseksi. Tai mitään välttämättömyyden lisäksi. Syksyn pimeys ja sateet? Huonosti nukkuva lapsi? Minulla ei vain taida olla mitään sanottavaa. Tai kun on, en jaksa. En ehdi. Usein en muista. Vähän on syyllinenkin olo tämmöistä kirjoittaa kun olisi sitä asiatekstiäkin kirjoitettavana.
Herra pikkuherra kasvaa ja kehittyy. Kun valikoimaan ilmestyy uusi ääntelytapa (kuten hyvin matala örinä) tai erikoisen näköinen liikesarja (kuten pään nopea pyöritys sivulta toiselle), syyttää huono äiti itseään. "Tällaisia vaurioita tulee, kun lapsi putoaa." - Jospa kuuluisivat kuitenkin normaaliin kehitykseen. Toivotaan.
Tuntuu, että äitinä sitä on koko ajan ihan pihalla. Ainakin näin ensimmäisen kanssa. Nykyään herra syö uskomattomia määriä oikeaa ruokaa, ja imetyksen määrä vähenee. Äiti on ihan hukassa. Herra nukkuu yön heräämättä kertaakaan. Äiti ihan ulalla. Ja voi kuinka kujalla olenkaan kun Se alkaa liikkua tosissaan. Pulassa jopa. Uskon että edessä on vaikeuksia, mutta en taida aavistaakaan kuinka paljon ja millaisia. Odotan kauhulla. Ja innolla.
